Runsaat paavin toimeksiannot tekivät Roomasta magneetin kuvanveistäjille Italiassa ja kaikkialla Euroopassa.He koristelivat kirkkoja, aukioita ja Rooman erikoisuutena suosittuja uusia suihkulähteitä, jotka paavit loivat ympäri kaupunkia.Lombardian Bissonesta kotoisin oleva Stefano Maderna (1576–1636) edelsi Berninin työtä.Hän aloitti uransa tekemällä pienikokoisia kopioita klassisista teoksista pronssissa.Hänen suuren mittakaavan teoksensa oli Pyhän Cecilian patsas (1600, Pyhän Cecilian kirkkoa varten Trasteveressa Roomassa. Pyhän ruumis makaa ojennettuna, ikään kuin se olisi sarkofagissa, mikä herättää paatostunteen.[9] ]

Toinen varhainen tärkeä roomalainen kuvanveistäjä oli Francesco Mochi (1580–1654), joka syntyi Montevarchissa Firenzen lähellä.Hän teki kuuluisan pronssisen Aleksanteri Farnesen ratsastuspatsaan Piacenzan pääaukiolle (1620–1625) ja elävän Pyhän Veronican patsaan Pietarinkirkolle, joka on niin aktiivinen, että se näyttää hyppäävän pois markkinaraosta.[9 ]

Muita merkittäviä italialaisia ​​barokinveistäjiä olivat Alessandro Algardi (1598–1654), jonka ensimmäinen suuri toimeksianto oli paavi Leo XI:n hauta Vatikaanissa.Häntä pidettiin Berninin kilpailijana, vaikka hänen työnsä oli tyyliltään samanlainen.Hänen muihin tärkeimpiin töihinsä kuului suuri veistoksellinen bareljeef paavi Leo I:n ja Attila Hunin (1646–1653) legendaarisesta tapaamisesta, jossa paavi suostutteli Attilan olemaan hyökkäämättä Roomaan.[10]

Flaamilainen kuvanveistäjä François Duquesnoy (1597–1643) oli toinen tärkeä italialaisen barokin hahmo.Hän oli taidemaalari Poussinin ystävä, ja hänet tunnettiin erityisesti Pyhän Susannan patsaasta Santa Maria de Loretossa Roomassa ja Pyhän Andreaksen (1629–1633) patsaasta Vatikaanissa.Hänet nimettiin Ranskan Ludvig XIII:n kuninkaaksi kuvanveistäjäksi, mutta hän kuoli vuonna 1643 matkalla Roomasta Pariisiin.[11]

Myöhäisajan suurimpia kuvanveistäjiä olivat Niccolo Salvi (1697–1751), jonka tunnetuin työ oli Trevin suihkulähteen suunnittelu (1732–1751).Suihkulähde sisälsi myös muiden tunnettujen italialaisten barokinveistajien, kuten Filippo della Valle Pietro Braccin ja Giovanni Grossin allegorisia teoksia.Suihkulähde, kaikessa loistossaan ja runsaudessaan, edusti italialaisen barokkityylin loppua.[12]